torstai 26. helmikuuta 2015

Alppihiihtäjän arkea - Merle Soppela

Heipähei!

Olen Merle Soppela, 23-vuotias Rovaniemeltä kotoisin oleva alppihiihtäjä. Tällä hetkellä olen naisten maajoukkueen ainoa urheilija, ja treenailenkin tämän kauden tilaanteesta riippuen joko miesten maajoukkueen tai Ruotsin naisten maajoukkueen kanssa. Talvet vietän pääosin Keski-Euroopassa treenien ja kilpailujen parissa, kesät pääosin treenaillen kotona Rovaniemellä. Matkapäiviä kertyy vuoden aikana reilut 200, ja vuoden lopuista päivistä suurin osa onkin sitten urkkapäiviä, heh…

Lapin Urheiluakatemian blogiin kirjoittelen, koska olen myös kirjoilla Lapin Yliopistossa, pääaineena johtaminen. Opiskelut jäävät tosin tällä hetkellä hävettävän vähälle, koulun penkillä minua näkee lähinnä keväällä kilpailukauden jälkeen…

Todistetusti luennolla nykyään mua paljon ahkeramman koululaisen kanssa!

Kerronpa nyt esimerkin mun kilpailupäivästä. Aikataulut vaihtelevat tietysti kisan ja paikan mukaan, mutta tässä yksi esimerkki. Herään 05:45, ja suuntaan aamupalalle. Tykkään syödä aamupalan rauhassa jos mahdollista, joten siihen täytyy varata aikaa! Sen jälkeen eväät ja juomat reppuun, kaikki kamat kasaan ja kisapaikalle, jonne on ajettava autolla. Perille päästyä lähden pienelle lämmittelylenkille, ja lämmittelen koko kropan ennen kuin puen laskukamppeet päälle ja suuntaan rinteeseen. Noin pari tuntia ennen kilpailun alkua kisarinteen viereisessä rinteessä on treeniratoja, joita saa laskea noin tunnin verran.


Ennen radankatselua Zell am Seessa, Itävallassa
Lasken 4 laskua, joiden jälkeen menen radankatseluun. Radankatselu alkaa tuntia ennen kilpailun alkua. Käytän tutustumiseen 20min aikaa, käyn rataa läpi valmentajien kanssa ja päätän taktiikan, jolla aion laskea. Radankatselussa opettelen ulkoa radan jokaisen käännöksen ja rinteen
profiilin. Tämän jälkeen suuntaan rinneravintolaan, jossa otan hetken rennosti. Kuuntelen musiikkia, käyn rataa läpi mielessä ja juoruilen tuttujen kanssa…

Puoli tuntia ennen omaa starttia aloitan “uudestaan” valmistautumisen kilpailuun. Käyn laskemassa vielä yhden vapaalaskun, käyn rataa läpi, keskityn, ja haen hyvä fiilistä. Starttipaikalle menen 15-20min ennen omaa laskua. Siellä vielä hyvät lämmittelyt, infot radasta valmentajilta radan varrelta. Startissa mukana Bor, Slovenialainen huoltomies joka kulkee mun mukana koko talven. Sukset jalkaan, siteiden tarkistus ja menoksi Ajde ja gremo-huutojen saattelemana. Gremo, Ajde = Come on, let’s go, tai jotain sen tapaista… Ainakin niin oletan, enhän minä tiedä mitä se mulle oikeasti siellä huutelee! Ekan kierroksen jälkeen tauko rinneravintolassa, otan monot pois, syön energiapatukan, juon vettä, seuraan kisaa. Toinen kierros menee radankatseluineen aivan kuten ensimmäinenkin.

Starttiportti Slovenian Mariborissa

Kisan jälkeen matkalla ala-asemalle USA:n Beaver Creekissa



Kisan jälkeen paluu hotellille, jossa myöhäinen lounas. Lounaan jälkeen hetki lepoa, jonka jälkeen palauttava/seuraavan päivän kisaan valmistava treeni salilla tai ulkona.


Fysion virkaa toimittaa kokoelma erilaisia välineitä...

Treenin ja kehonhuollon jälkeen ohjelmassa suihku, päivän laskujen läpikäyminen videolta valmentajan kanssa, ja iltaruoka. Ruuan jälkeen hengailua huoneessa, rinnerepun pakkaus aamuksi, ja nukkumaan!


Mutta kuten lajin parissa olevat tietävät, kisapäivät ei aina ole näin “leppoisia”… Kun laskee noin 50 kilpailua talven aikana ympäri maailmaa, samalle viikolle sattuu pakostakin usein monta kisaa, eikä todellakaan aina samoissa paikoissa.

HYVIN usein kisapäivät on siis myös edeltävän kaltaisia, mutta lisänä aamulla lähtiessä auton pakkaus (eli kaikkien laukkujen ja välineiden tunkeminen autoon kiireellä), kilpailu normaalisti, kilpailun jälkeen suoraan autoon ja nokka kohti seuraavaa kohdetta. Seuraavaan paikkaan ajetaan loppupäivä, iltaruoka on huoltomiehen osalta suklaapatukka ja kahvi huoltoasemalta, mun osalta jotain muuta mitä huoltoasemalta löytyy (jeeeep, kannan tän takia aika paljon omia eväitä mukana….) ja myöhään illalla perillä. Huoltomiehen päivä jatkuu vielä yömyöhään suksien parissa, itse pääsen onneksi suoraan nukkumaan!


Illaksi kotiin... Tai sitten ei!

Reissuarki on talvella aika hektistä aikaa, mutta eipähän pääse kyllästymään! Ja kauden jälkeen malttaa paremmin pysyä paikoillaan, esimerkiksi siellä yliopiston luennoilla….

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti