Alppihiihtäjän arkea - Merle Soppela

Heipähei!

Olen Merle Soppela, 23-vuotias Rovaniemeltä kotoisin oleva alppihiihtäjä. Tällä hetkellä olen naisten maajoukkueen ainoa urheilija, ja treenailenkin tämän kauden tilaanteesta riippuen joko miesten maajoukkueen tai Ruotsin naisten maajoukkueen kanssa. Talvet vietän pääosin Keski-Euroopassa treenien ja kilpailujen parissa, kesät pääosin treenaillen kotona Rovaniemellä. Matkapäiviä kertyy vuoden aikana reilut 200, ja vuoden lopuista päivistä suurin osa onkin sitten urkkapäiviä, heh…

Lapin Urheiluakatemian blogiin kirjoittelen, koska olen myös kirjoilla Lapin Yliopistossa, pääaineena johtaminen. Opiskelut jäävät tosin tällä hetkellä hävettävän vähälle, koulun penkillä minua näkee lähinnä keväällä kilpailukauden jälkeen…

Todistetusti luennolla nykyään mua paljon ahkeramman koululaisen kanssa!

Kerronpa nyt esimerkin mun kilpailupäivästä. Aikataulut vaihtelevat tietysti kisan ja paikan mukaan, mutta tässä yksi esimerkki. Herään 05:45, ja suuntaan aamupalalle. Tykkään syödä aamupalan rauhassa jos mahdollista, joten siihen täytyy varata aikaa! Sen jälkeen eväät ja juomat reppuun, kaikki kamat kasaan ja kisapaikalle, jonne on ajettava autolla. Perille päästyä lähden pienelle lämmittelylenkille, ja lämmittelen koko kropan ennen kuin puen laskukamppeet päälle ja suuntaan rinteeseen. Noin pari tuntia ennen kilpailun alkua kisarinteen viereisessä rinteessä on treeniratoja, joita saa laskea noin tunnin verran.

Ennen radankatselua Zell am Seessa, Itävallassa

Lasken 4 laskua, joiden jälkeen menen radankatseluun. Radankatselu alkaa tuntia ennen kilpailun alkua. Käytän tutustumiseen 20min aikaa, käyn rataa läpi valmentajien kanssa ja päätän taktiikan, jolla aion laskea. Radankatselussa opettelen ulkoa radan jokaisen käännöksen ja rinteen

profiilin. Tämän jälkeen suuntaan rinneravintolaan, jossa otan hetken rennosti. Kuuntelen musiikkia, käyn rataa läpi mielessä ja juoruilen tuttujen kanssa…

Puoli tuntia ennen omaa starttia aloitan “uudestaan” valmistautumisen kilpailuun. Käyn laskemassa vielä yhden vapaalaskun, käyn rataa läpi, keskityn, ja haen hyvä fiilistä. Starttipaikalle menen 15-20min ennen omaa laskua. Siellä vielä hyvät lämmittelyt, infot radasta valmentajilta radan varrelta. Startissa mukana Bor, Slovenialainen huoltomies joka kulkee mun mukana koko talven. Sukset jalkaan, siteiden tarkistus ja menoksi Ajde ja gremo-huutojen saattelemana. Gremo, Ajde = Come on, let’s go, tai jotain sen tapaista… Ainakin niin oletan, enhän minä tiedä mitä se mulle oikeasti siellä huutelee! Ekan kierroksen jälkeen tauko rinneravintolassa, otan monot pois, syön energiapatukan, juon vettä, seuraan kisaa. Toinen kierros menee radankatseluineen aivan kuten ensimmäinenkin.

Starttiportti Slovenian Mariborissa

Kisan jälkeen matkalla ala-asemalle USA:n Beaver Creekissa

Kisan jälkeen paluu hotellille, jossa myöhäinen lounas. Lounaan jälkeen hetki lepoa, jonka jälkeen palauttava/seuraavan päivän kisaan valmistava treeni salilla tai ulkona.

Fysion virkaa toimittaa kokoelma erilaisia välineitä...

Treenin ja kehonhuollon jälkeen ohjelmassa suihku, päivän laskujen läpikäyminen videolta valmentajan kanssa, ja iltaruoka. Ruuan jälkeen hengailua huoneessa, rinnerepun pakkaus aamuksi, ja nukkumaan!

Mutta kuten lajin parissa olevat tietävät, kisapäivät ei aina ole näin “leppoisia”… Kun laskee noin 50 kilpailua talven aikana ympäri maailmaa, samalle viikolle sattuu pakostakin usein monta kisaa, eikä todellakaan aina samoissa paikoissa.

HYVIN usein kisapäivät on siis myös edeltävän kaltaisia, mutta lisänä aamulla lähtiessä auton pakkaus (eli kaikkien laukkujen ja välineiden tunkeminen autoon kiireellä), kilpailu normaalisti, kilpailun jälkeen suoraan autoon ja nokka kohti seuraavaa kohdetta. Seuraavaan paikkaan ajetaan loppupäivä, iltaruoka on huoltomiehen osalta suklaapatukka ja kahvi huoltoasemalta, mun osalta jotain muuta mitä huoltoasemalta löytyy (jeeeep, kannan tän takia aika paljon omia eväitä mukana….) ja myöhään illalla perillä. Huoltomiehen päivä jatkuu vielä yömyöhään suksien parissa, itse pääsen onneksi suoraan nukkumaan!

Illaksi kotiin... Tai sitten ei!

Reissuarki on talvella aika hektistä aikaa, mutta eipähän pääse kyllästymään! Ja kauden jälkeen malttaa paremmin pysyä paikoillaan, esimerkiksi siellä yliopiston luennoilla….

Ampujan päivä - Jasmin Mattila

Moikka! 

Mie olen Jasmin Mattila 18 vuotta ja kotosin Lokasta, mutta viimiset kolme vuotta oon asustellu Rovaniemellä ja opiskellu Ounasvaaran urheilulukiossa. Lapin urheiluakatemiaan olen kuulunu kohta sen kolme vuotta, mitä olen Rovaniemellä asunu. Urheilu on ollu mulle aina tärkiä osa elämää. 

Kuva: Raimo Mattila

Nuorempana laji oli vielä hakusessa ja kokeiltua tuli muun muassa hiihtoa ja lentopalloa, mutta 2010 löyty oma laji kivääriammunta ja siitä lähtien on tullu kisoja kierrettyä ympäri Suomea ja Pohjoismaissa. Kivääriammunta tuntu alusta asti enemmän omalta jutulta, joten pistooliammunnan jätin vuoden jälkeen. Ite ammun ilmakiväärillä, pienoiskiväärillä ja urheilukiväärillä. 

Ilmakiväärillä ammutaan 10m päähän naiset 40 laukausta ja miehet 60 laukausta pystyasennosta. Pienoiskiväärillä ammutaan 50m ja urheilukiväärillä 300m päähän ja kilpailuissa ammutaan makuulta 60 laukausta ja 3x20 laukausta eli 20 laukausta eka polviasennosta sitte makuulta ja viimisenä pystystä. Jokanen laji on hieman erilainen ja tuo mukavaa vaihtelua.

Kuva:  Raimo Mattila

Seuraavaksi voisin avata vähän mun normaalia kisapäivää. Viimeviikonloppuna 14.-15.2. oli ilma-aseiden joukkue SM-kisat Ylihärmässä. Sunnuntaiaamuna herätyskello soi viideltä, jonka jälkeen sängystä ylös ja aamulenkille. Mun tapoihin kuuluu käydä aamulla sellanen puolentunnin rento lenkki. Lenkin jälkeen tein venyttelyt ja seittemältä menin aamupalalle.

Kisa startti oli klo 9.00, joten radalle piti mennä vähän ennen kaheksaa. Yleensä kilapilupaikaille mennään viimistään tuntia ennen ammuntaa.  Kisapaikalle saavuttaessa hoidin ensin ilmottautumisen, jonka jälkeen lähin laittamaan varusteita kasaan. Klo 8.30 sai viedä varusteet omalle ampumapaikalle ja 8.45 alkoi valmistautumis- ja koelaukausaika. Tuona aikana saa ampua niin paljon laukauksia, ku haluaa, jotta saa aseen kohalleen ja ammunnan kulkeen. 9.00 tuli start –komento ja kisa alko. Kilpailuaikaa meillä oli tunti.

Joukkueeseen mun lisäksi kuulu Nita Törmänen ja Laura Sipola. Minun tulos oli 383, Nitan 382 ja Lauran 393, joten joukkuetulokseksi tuli 1158 ja voitettiin pronssia. Kisa oli tosi tiukka ja vasta viimiset ampujat ratkas mitallit. Naistensarjassa pronssimitali oli hyvä lisä lauantaipäivän hopeamitaliin, joka voitettiin N20-sarjassa. 

Laura Sipola, Jasmin Mattila sekä Nita Törmänen

Kuva: Pekka Sipola

Minun kilpailupäivä. - Susanna Saapunki

Kilpailupäivän sisältö

Heippa! Olen Susanna Saapunki, 22-vuotias hiihtäjä lähtöisin Kuusamosta. Lapin urheiluakatemiaan olen kuulunut jo lukion alusta asti eli kohta 7 vuotta! Muutimme siis Rovaniemelle koko perhe, kun tulin urheilulukioon. Hui, aika menee älyttömän nopeasti. Tällä hetkellä kuulun B-maajoukkueeseen ja samalla olen kirjoilla Lapin yliopistossa. Urheilun ja koulun yhdistäminen ei ole aina helpointa, joten olen tietoisesti jättänyt opiskelut vähäiseksi. Käytännössä koulussa tulee oltua enimmäkseen keväällä kisakauden loputtua.

Tarkoituksena olisi avata tässä kirjoituksessa teille minun kilpailupäivän sisältöä nuorten MM-kilpailuista Kazakshtanista. Kyseessä on siis minun viimeiset MM-kilpailut. Matkustin kisapaikalle muuta porukkaa myöhemmin, koska kilpailin vielä ennen reissua aikuisten SM-kilpailuissa Jämillä. Kilpailut pidettiin kaupungissa nimeltä Almaty. Kyseessä oli 1,7 miljoonan ihmisen ”kylä”, joka tuntui lapin tytöstä melkoisen suurelta paikalta. Olosuhteet kilpailupaikalla olivat todella erilaiset mihin pohjoismaissa ja yleisesti euroopassa on totuttu. Latujen tekeminen oli jäänyt järjestäjiltä viime tippaan ja lunta oli todella vähän kivillä maustettuna. Olin osannut henkisesti valmistautua olosuhteisiin, koska sain tietysti viestiä joukkuekavereilta heidän ollessa aikasemmin paikalla. Silti en osannut kuvitella kuinka paljon ilmasaasteet huonontavat ilmaa kaupungissa. Ulkona tuli liikuttua hengityssuojan kanssa, mutta onneksi kilpailupaikalla ilma oli aamuisin puhtaampaa.

Kisoissa minulla oli kaksi starttia. Ensimmäisenä oli vapaan 10km ja toisena pursuitti 7,5+7,5 km eli ensin perinteisen osuus, jonka jälkeen vaihdetaan vapaan tyylille.  Edellisenä iltana meillä on kilpailupalaveri, jossa käymme seuraavan päivän kilpailuun liittyviä tärkeitä asioita läpi. Esimerkiksi aikataulut, kilpailuladut, suksien huoltoon liittyvät asiat yms. 

Sitten siihen kilpailunpäivän sisältöön. Vapaan 10km kilpailupäivänä herätyskello soi 7.30. Ennen aamupalaa käyn ulkona pienellä happihyppelyllä, jotta kroppa herää kunnolla ja aamupala uppoaa paremmin. Joskus kilpailupäivänä aamupalan syöminen saattaa olla hidasta ja vähän jopa vaikeaa. Johtuu pienestä jännittämisestä. Useimmiten kuitenkin syöminen sujuu normaalisti. Seuraavaksi tarkistetaan vielä reppu, että kaikki tarvittava on mukana. 

Kisapaikalle saavun noin 1.30 h ennen starttia. Ensimmäisenä huolehdin kilpailunumeron juomavyöhön. Sen jälkeen suuntaamme huoltomiehen kanssa testaamaan suksia. Vapaan kisassa aamulla minulla oli testissä vielä 3 paria suksia. Parhaan parin löydettyä huoltomies lähtee viimeistelemään suksea. Lähden tekemään alkuverryttelyä 45 minuuttia ennen starttia. Yleensä huoltomies tuo sukset lähtöalueelle ja sitten onkin valmis suoritukseen. Kilpailusuorituksen jälkeen on tärkeä heti vaihtaa kuivat vaatteet ennen loppuverryttelyä. Lopuksi käymme vielä huoltomiehen kanssa läpi miten sukset toimivat kilpailussa ja tehtiinkö oikea suksi valinta. Sen jälkeen nopeasti hotellille syömään ja päiväunille. Illalla on vielä ohjelmassa juoksulenkki ja lihashuolto/hieronta. Päivä on siis hyvin aikataulutettu iltaan asti. Normaalisti kaikissa kilpailuissa mennään samanlaisella sapluunalla, jos ei jotain yllättävää satu esimerkiksi kelien suhteen.

Reissusta on palattu ehjänä kotiin, vaikka paluumatkassa olikin useampi mutka.

Susanna

Kuinka minä valmistaudun kilpailuihin? - Altti Laitinen

Moi! 

Mun nimi on Laitisen Altti ja opiskelen Lapin AMK:ssa liikunnanohjaajaksi toista vuotta. Oon harrastanu Taekwon-doa kohta 11 vuotta ja kisojen perässä on tullut ravattua ympäri maailmaa vaihtelevalla menestyksellä. Mulla on käynnissä nyt eka vuosi Urheiluakatemiassa ja minua pyydettiin kirjoittamaan kisoihin valmistautumisesta, ja siitä millaisia juttuja teen saadakseni hyvän kisafiiliksen.

Kuva: Miika Moilanen

Kisapaikan tunnelman kokeminen

Varsinkin ulkomailla kisatessa, kisapaikan ja muiden kilpailijoiden näkeminen on parhaita juttuja kisareissuilla ja oon huomannu et parhaat tulokset tulee, kun pyrin vaan nauttimaan jo pelkästä kisapaikan luomasta tunnelmasta. Varsinkin ekat askeleet kehään ja ympärille kattominen on jotain aivan huikeeta. Eli sillonkun hommasta nauttii, kaikki menee niin hyvin kuin mahdollista.

Ajatukset muualle

Maajoukkueen valmentajilla on monesti ollu tapana pitää mun ajatukset jopa vielä minuutti ennen kehään menoa aivan muissa asioissa, kuin itse suorituksesta. Parhaiten mieleen on jäänyt Maailmancupin finaali 2012, kun juteltiin koutsin kanssa siitä, missä käydään illalla syömässä, vielä siinä vaiheessa ku mut kuulutettiin kehään. Se kyllä toimi ja finaalin jälkeinen illallinen onkin yks parhaista illallisista mitä muistan.

Kuva: Miika Moilanen

Musiikki

Musiikki on yks tärkeimmistä asioista valmistautumisessa, mutta oon huomannu et tuttujen ja turvallisten, ns. sytyttävien reenibiisien kuunteleminen saa aikaan sen, et alan jännittään enemmän ja ylilataudun herkästi. Siksi oon ottanu tavaksi, että ennen kisoja pyydän jotain kaveria tekemään kevyen soittolistan, jonka sisällön ne saa päättää aivan ite. Kuunnellessani niitä biisejä joudun keskittyyn niihin eri tavalla ja ajatukset ei harhaudu kilpailuun ja jännittämiseen. Harrastan myös suihkussa laulamista aina sillon ku huonekaverit ei oo paikalla.

Kuva: Miika Moilanen

Nää oli mun kikat kisoihin valmistautumiseen, kokeilkaahan iha rohkeesti!