keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Mäkihyppääjä Eetu Vähäsöyrinki 6.10.2014


Morjes!

Täällä sitä taas viiletetää , nimittäin kohti Lahtea. Tänään oltii pystyssä jo kuuden jälkee, kun piti junaa vaihtaa Riihimäellä. On tuo yöjuna kätevä tapa matkustaa pitempiä matkoja. Tänään alkaa maajoukkueleiri. Käydään hyppäämässä viimeiset kesähypyt muovimäestä ennen, kun ruvetaan odottelemaan lumia.


Kello alkaa olemaan puoli kymmenen ja meikäläinen alkaa olee perillä. Yleensä tähän aikaan oon yleensä treenaamassa ennen koulua, mutta nyt aamutreeni hieman venähtää. Varsinainen leiri alkaa klo 16 mäkitreenillä, mutta pitää käydä ennen sitä pikkasen lenkillä, että saa paikkoja auki matkustamisesta.


Tämä viikko sitte vierähtääkin leirillä. Urheilun ja koulun yhdistämisessä ei ole ainakaan ollut nyt ekan kuukauden aikana ongelmia. Päivät on kyllä välillä todella pitkiä, mutta nuorenaha sitä jaksaa. Tähän väliin voi sanoa, että pitää myös muistaa lepo, lepo ja lepo. On hyvä, että Lapin Ammattikorkeakoulu ja akatemia mahdollistaa opiskelemisen ja urheilun! Mikään ei ilmaseks tule, niin kouluhommia pitää reissussa tehdä, nimittäin talvella tulee kierrettyä maailmancupia kohtuullisen paljon. Se on itellä kouluun vähä samanlainen menttaliteetti, kun urheiluun. Lenkin jälkeen tulikin luettua tulevaan tenttiin joka on syysloman jälkeen.

Kello 16 päästiinkin tositoimiin, nimittäin mäkeen. Veettii Leinosen Miken kanssa vähä pidemmät verkat juoksemalla. Tän jälkee lyhyet pumppaavat venytykset ja meidän joukkueen fyssarin ohjaamat adaptaatiot, jotta saadaan mäkeen, eteenkin ylämäenasentoon, oikeat lihakset lämpimäksi ja liikeradat kohilleen. Sitte ennen mäkeen menoo se tärkein osuus, rullaponkkarit. Näissä rullaponkkareissa mennään mäkiasentoon rullalaudan päälle liu’utaan ja tehdään mäkiponnistus vastaanottajan käsille.


Koutsit kattoo tekniikan, kun meidän fysioterapeutti ottaa ponnistuksen vastaan. Tällä kuviolla haetaan viimeinen mielikuva ennen mäkeen menoa ja yritetään korjata mahdolliset virheet jo ennen mäkeä. Fokus täytyy olla mukana mäkeen mentäessä, jotta hyppyjen laatu pysyy hyvänä, koska tässä vaiheessa kautta hyppyvarmuus/hyppyjen laatu tulisi olla kohallaan.


Illalla tehdään lihashuollot ja venytykset. Ei nimittäin meikäläinen taivu seuraavana aamuna mäkiasentoon, jos ei tule venyteltyä. Liikkuvuus on pirun tärkeää mäkihypyssä. Tän jälkee eiku unta palloo ja kohti seuraavaa leiripäivää.

- Eetu Vähäsöyrinki/Mäkihyppy
                                                                                               

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti