maanantai 16. maaliskuuta 2015

Brasilialaista jujutsua ja lukkopainia. - Aarni Karjalainen

Moi!
Olen Aarni Karjalainen, tuoreeltaan 23-vuotias, brasilialaisessa jujutsussa ja lukkopainissa kilpaileva Lapin ammattikorkeakoulun liikunnan ja vapaa-ajan opiskelija. Kilpaurheilutaustaa löytyy vielä toistaiseksi suurimmalta osin painonnoston puolelta, jonka parissa haastoin itseäni ja muita vuoteen 2013 saakka. Tämän jälkeen erittäin positiivisen sekä onnistuneen lajivaihdon myötä siirryin kamppailu-urheilun puolelle ja treenaan nyt huipulle tähtäävällä mentaliteetilla brasilialaista jujutsua (bjj) sekä lukkopainia. Kilpailuja ja leirejä tulee kierrettyä tällä hetkellä ympäri Suomea ja tulevaisuuden tavoitteena on tietenkin kansainvälistyä kilpailemisenkin suhteen oman tason kehittyessä. Edustan MMA Rovaniemeä, joka kuuluu Checkmat-yhdistykseen bjj:n puolella.

                                                                                                            
Oon pystynyt hyvin yhdistämään opiskelun Lapin ammattikorkeakoulussa ja kilpaurheilun sillä koulu joustaa treenien ja reissujen suhteen hienosti ainakin liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelman kohdalla. Akatemian aamuissa yleensä keskityn vähän jaksosta riippuen oheisharjoitteluun eli esimerkiksi voima- ja nopeustreeneihin, mutta myös taitopuoleen, jonka oon kokenut positiiviseksi lisäksi harjoittelua. Taitotreeneissä on tullut paljon kehonhallinta- ja voimisteluliikkeitä omaan liikepankkiin, mitkä tuntuvat auttavan lajitreeneissä. Myös liikkumisen monimuotoisuus on lisääntynyt varsinkin sparreissa. Kamppailulajit kuuluvat villien lajien ryhmään, jonka lajivastaavana toimii Jarmo Dementjeff. 

Kuva : Johannes Vähänikkilä


Minua pyydettiin kirjoittamaan lyhyt kuvaus omasta lajistani. Suomessa molemmat ovat kasvavia lajeja ja suurin osa kilpailijoista kiertää molempien lajien kisat. Jotain mittakaavaa tästä yksilölajista kertonee osallistujamäärät: syksyn SM-kisoissa 2014 n.450 naista ja miestä yhteensä ja kevään kansainväliseen Finnish Open:iin odotetaan noin 500 kilpailijaa. Nimestään huolimatta brasilialainen jujutsu on maailmanlaajuinen laji ja se on hyväksytty vastikään mm. Asian Gamesin lajikirjoon, joka on olympialaisten jälkeen toisiksi suurin monilajinen urheilukilpailutapahtuma.


Brasilialaisen jujutsu urheiluna on painilaji eli lyönnit ja potkut ovat kiellettyjä. Ottelut alkavat pystystä ja pääpaino matseissa on mattotekniikoissa, maassa käytävissä tekniikoissa. Yleensä pyritään pian saamaan vastustaja tonttiin joko heitolla tai muulla alasviennillä ja pyritään mahdollisimman optimaaliseen positioon hallita vastustajaa sekä tehdä lopetus lukottamalla tai kuristamalla. Lopetukseen vastustaja vastaa yleensä taputtamalla eli luovuttamalla tai tuomari keskeyttää ottelun. Kilpailuissa pisteitä jaetaan bjj:ssä alasvienneistä, vastustajan puolustuksen ohittamisesta sekä hallinnassa olevista positioista – esimerkiksi siitä, kun olet päässyt vastustajan selkään. Lopetuksen tehnyt ottelija voittaa matsin. Aina – ellei lopetus ole laiton tekniikka.

Kisakoostetta maailmanhuipulta

Bjj:ssä kisataan joko puvun kanssa (gi), mikä on lähes identtinen esimerkiksi judoon ulkonäkönsä puolesta tai ilman pukua (nogi), jolloin kilpailuasuna toimii shortsit ja urheilupaita. Lukkopaini on hyvin samanlainen laji, kuin bjj nogi ja eroaa oikeastaan vain sääntöjen osalta. Lukkopainissa on sallittu yleensä laajemmalta skaalalta jalkaan kohdistettuja lukkovariaatioita ja pisteytys poikkeaa hieman kisatilanteessa bjj:n pisteytyksestä. Merkittävin ja arvostetuin lukkopainijärjestö maailmanlaajuisesti on ADCC (Abu Dhabi Combat Club), jonka säännöstöllä kisaan Suomessakin. Kisa-asuna toimii  vapaammin esimerkiksi miehillä pelkistä shortseista painitrikoihin. Molemmat lajit ovat kilpailuissa painoluokittain ja yleensä sarjan kolme parasta pystyvät osallistumaan yhteiseen avoimeen painoluokkaan, jota kautta voidaan hakea vielä kerran se kaikista kovin. 



Mitä mulle kuuluu nyt: hiihtoloman ajan treenasin Oulun Kamppailuklubilla lajitreenit ja oheisharjoittelut, jonka jälkeen kävin vielä pyörähtämässä Delcio Pereiran jalkalukkoseminaarissa viikonlopun verran. Pitempi kova treenijakso tähtää ens kuun 18. päivä järjestettäviin Finnish Open -kisoihin bjj:n puolella ja sitä enne tulee ainakin Tampereella kisattua ADCC:ssä. Kovien treenien vastapainoksi urkalta löytyy onneksi kylpylää, mitä oon tottunut käyttämään saunan lisäksi rentoutumiseen. Kehoa huoltavien treeniosioiden lisäksi Rovaniemeltä löytyy paljon fysioterapiamahdollisuuksia ja itelle oon huomannut toimivimmaksi ART-fysioterapian, missä käyn fiiliksen mukaan paikallisen Kehonhuoltamon puolella. Kevätaurinko hellii ja on aika pyyhkiä pölyt reibaneista !

- Aarni

torstai 26. helmikuuta 2015

Alppihiihtäjän arkea - Merle Soppela

Heipähei!

Olen Merle Soppela, 23-vuotias Rovaniemeltä kotoisin oleva alppihiihtäjä. Tällä hetkellä olen naisten maajoukkueen ainoa urheilija, ja treenailenkin tämän kauden tilaanteesta riippuen joko miesten maajoukkueen tai Ruotsin naisten maajoukkueen kanssa. Talvet vietän pääosin Keski-Euroopassa treenien ja kilpailujen parissa, kesät pääosin treenaillen kotona Rovaniemellä. Matkapäiviä kertyy vuoden aikana reilut 200, ja vuoden lopuista päivistä suurin osa onkin sitten urkkapäiviä, heh…

Lapin Urheiluakatemian blogiin kirjoittelen, koska olen myös kirjoilla Lapin Yliopistossa, pääaineena johtaminen. Opiskelut jäävät tosin tällä hetkellä hävettävän vähälle, koulun penkillä minua näkee lähinnä keväällä kilpailukauden jälkeen…

Todistetusti luennolla nykyään mua paljon ahkeramman koululaisen kanssa!

Kerronpa nyt esimerkin mun kilpailupäivästä. Aikataulut vaihtelevat tietysti kisan ja paikan mukaan, mutta tässä yksi esimerkki. Herään 05:45, ja suuntaan aamupalalle. Tykkään syödä aamupalan rauhassa jos mahdollista, joten siihen täytyy varata aikaa! Sen jälkeen eväät ja juomat reppuun, kaikki kamat kasaan ja kisapaikalle, jonne on ajettava autolla. Perille päästyä lähden pienelle lämmittelylenkille, ja lämmittelen koko kropan ennen kuin puen laskukamppeet päälle ja suuntaan rinteeseen. Noin pari tuntia ennen kilpailun alkua kisarinteen viereisessä rinteessä on treeniratoja, joita saa laskea noin tunnin verran.


Ennen radankatselua Zell am Seessa, Itävallassa
Lasken 4 laskua, joiden jälkeen menen radankatseluun. Radankatselu alkaa tuntia ennen kilpailun alkua. Käytän tutustumiseen 20min aikaa, käyn rataa läpi valmentajien kanssa ja päätän taktiikan, jolla aion laskea. Radankatselussa opettelen ulkoa radan jokaisen käännöksen ja rinteen
profiilin. Tämän jälkeen suuntaan rinneravintolaan, jossa otan hetken rennosti. Kuuntelen musiikkia, käyn rataa läpi mielessä ja juoruilen tuttujen kanssa…

Puoli tuntia ennen omaa starttia aloitan “uudestaan” valmistautumisen kilpailuun. Käyn laskemassa vielä yhden vapaalaskun, käyn rataa läpi, keskityn, ja haen hyvä fiilistä. Starttipaikalle menen 15-20min ennen omaa laskua. Siellä vielä hyvät lämmittelyt, infot radasta valmentajilta radan varrelta. Startissa mukana Bor, Slovenialainen huoltomies joka kulkee mun mukana koko talven. Sukset jalkaan, siteiden tarkistus ja menoksi Ajde ja gremo-huutojen saattelemana. Gremo, Ajde = Come on, let’s go, tai jotain sen tapaista… Ainakin niin oletan, enhän minä tiedä mitä se mulle oikeasti siellä huutelee! Ekan kierroksen jälkeen tauko rinneravintolassa, otan monot pois, syön energiapatukan, juon vettä, seuraan kisaa. Toinen kierros menee radankatseluineen aivan kuten ensimmäinenkin.

Starttiportti Slovenian Mariborissa

Kisan jälkeen matkalla ala-asemalle USA:n Beaver Creekissa



Kisan jälkeen paluu hotellille, jossa myöhäinen lounas. Lounaan jälkeen hetki lepoa, jonka jälkeen palauttava/seuraavan päivän kisaan valmistava treeni salilla tai ulkona.


Fysion virkaa toimittaa kokoelma erilaisia välineitä...

Treenin ja kehonhuollon jälkeen ohjelmassa suihku, päivän laskujen läpikäyminen videolta valmentajan kanssa, ja iltaruoka. Ruuan jälkeen hengailua huoneessa, rinnerepun pakkaus aamuksi, ja nukkumaan!


Mutta kuten lajin parissa olevat tietävät, kisapäivät ei aina ole näin “leppoisia”… Kun laskee noin 50 kilpailua talven aikana ympäri maailmaa, samalle viikolle sattuu pakostakin usein monta kisaa, eikä todellakaan aina samoissa paikoissa.

HYVIN usein kisapäivät on siis myös edeltävän kaltaisia, mutta lisänä aamulla lähtiessä auton pakkaus (eli kaikkien laukkujen ja välineiden tunkeminen autoon kiireellä), kilpailu normaalisti, kilpailun jälkeen suoraan autoon ja nokka kohti seuraavaa kohdetta. Seuraavaan paikkaan ajetaan loppupäivä, iltaruoka on huoltomiehen osalta suklaapatukka ja kahvi huoltoasemalta, mun osalta jotain muuta mitä huoltoasemalta löytyy (jeeeep, kannan tän takia aika paljon omia eväitä mukana….) ja myöhään illalla perillä. Huoltomiehen päivä jatkuu vielä yömyöhään suksien parissa, itse pääsen onneksi suoraan nukkumaan!


Illaksi kotiin... Tai sitten ei!

Reissuarki on talvella aika hektistä aikaa, mutta eipähän pääse kyllästymään! Ja kauden jälkeen malttaa paremmin pysyä paikoillaan, esimerkiksi siellä yliopiston luennoilla….

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ampujan päivä - Jasmin Mattila



Moikka! 

Mie olen Jasmin Mattila 18 vuotta ja kotosin Lokasta, mutta viimiset kolme vuotta oon asustellu Rovaniemellä ja opiskellu Ounasvaaran urheilulukiossa. Lapin urheiluakatemiaan olen kuulunu kohta sen kolme vuotta, mitä olen Rovaniemellä asunu. Urheilu on ollu mulle aina tärkiä osa elämää. 

Kuva: Raimo Mattila

Nuorempana laji oli vielä hakusessa ja kokeiltua tuli muun muassa hiihtoa ja lentopalloa, mutta 2010 löyty oma laji kivääriammunta ja siitä lähtien on tullu kisoja kierrettyä ympäri Suomea ja Pohjoismaissa. Kivääriammunta tuntu alusta asti enemmän omalta jutulta, joten pistooliammunnan jätin vuoden jälkeen. Ite ammun ilmakiväärillä, pienoiskiväärillä ja urheilukiväärillä. 
Ilmakiväärillä ammutaan 10m päähän naiset 40 laukausta ja miehet 60 laukausta pystyasennosta. Pienoiskiväärillä ammutaan 50m ja urheilukiväärillä 300m päähän ja kilpailuissa ammutaan makuulta 60 laukausta ja 3x20 laukausta eli 20 laukausta eka polviasennosta sitte makuulta ja viimisenä pystystä. Jokanen laji on hieman erilainen ja tuo mukavaa vaihtelua.

Kuva:  Raimo Mattila


Seuraavaksi voisin avata vähän mun normaalia kisapäivää. Viimeviikonloppuna 14.-15.2. oli ilma-aseiden joukkue SM-kisat Ylihärmässä. Sunnuntaiaamuna herätyskello soi viideltä, jonka jälkeen sängystä ylös ja aamulenkille. Mun tapoihin kuuluu käydä aamulla sellanen puolentunnin rento lenkki. Lenkin jälkeen tein venyttelyt ja seittemältä menin aamupalalle.

Kisa startti oli klo 9.00, joten radalle piti mennä vähän ennen kaheksaa. Yleensä kilapilupaikaille mennään viimistään tuntia ennen ammuntaa.  Kisapaikalle saavuttaessa hoidin ensin ilmottautumisen, jonka jälkeen lähin laittamaan varusteita kasaan. Klo 8.30 sai viedä varusteet omalle ampumapaikalle ja 8.45 alkoi valmistautumis- ja koelaukausaika. Tuona aikana saa ampua niin paljon laukauksia, ku haluaa, jotta saa aseen kohalleen ja ammunnan kulkeen. 9.00 tuli start –komento ja kisa alko. Kilpailuaikaa meillä oli tunti.


Joukkueeseen mun lisäksi kuulu Nita Törmänen ja Laura Sipola. Minun tulos oli 383, Nitan 382 ja Lauran 393, joten joukkuetulokseksi tuli 1158 ja voitettiin pronssia. Kisa oli tosi tiukka ja vasta viimiset ampujat ratkas mitallit. Naistensarjassa pronssimitali oli hyvä lisä lauantaipäivän hopeamitaliin, joka voitettiin N20-sarjassa. 

Laura Sipola, Jasmin Mattila sekä Nita Törmänen
Kuva: Pekka Sipola







torstai 12. helmikuuta 2015

Minun kilpailupäivä. - Susanna Saapunki

Kilpailupäivän sisältö

Heippa! Olen Susanna Saapunki, 22-vuotias hiihtäjä lähtöisin Kuusamosta. Lapin urheiluakatemiaan olen kuulunut jo lukion alusta asti eli kohta 7 vuotta! Muutimme siis Rovaniemelle koko perhe, kun tulin urheilulukioon. Hui, aika menee älyttömän nopeasti. Tällä hetkellä kuulun B-maajoukkueeseen ja samalla olen kirjoilla Lapin yliopistossa. Urheilun ja koulun yhdistäminen ei ole aina helpointa, joten olen tietoisesti jättänyt opiskelut vähäiseksi. Käytännössä koulussa tulee oltua enimmäkseen keväällä kisakauden loputtua.

Tarkoituksena olisi avata tässä kirjoituksessa teille minun kilpailupäivän sisältöä nuorten MM-kilpailuista Kazakshtanista. Kyseessä on siis minun viimeiset MM-kilpailut. Matkustin kisapaikalle muuta porukkaa myöhemmin, koska kilpailin vielä ennen reissua aikuisten SM-kilpailuissa Jämillä. Kilpailut pidettiin kaupungissa nimeltä Almaty. Kyseessä oli 1,7 miljoonan ihmisen ”kylä”, joka tuntui lapin tytöstä melkoisen suurelta paikalta. Olosuhteet kilpailupaikalla olivat todella erilaiset mihin pohjoismaissa ja yleisesti euroopassa on totuttu. Latujen tekeminen oli jäänyt järjestäjiltä viime tippaan ja lunta oli todella vähän kivillä maustettuna. Olin osannut henkisesti valmistautua olosuhteisiin, koska sain tietysti viestiä joukkuekavereilta heidän ollessa aikasemmin paikalla. Silti en osannut kuvitella kuinka paljon ilmasaasteet huonontavat ilmaa kaupungissa. Ulkona tuli liikuttua hengityssuojan kanssa, mutta onneksi kilpailupaikalla ilma oli aamuisin puhtaampaa.



Kisoissa minulla oli kaksi starttia. Ensimmäisenä oli vapaan 10km ja toisena pursuitti 7,5+7,5 km eli ensin perinteisen osuus, jonka jälkeen vaihdetaan vapaan tyylille.  Edellisenä iltana meillä on kilpailupalaveri, jossa käymme seuraavan päivän kilpailuun liittyviä tärkeitä asioita läpi. Esimerkiksi aikataulut, kilpailuladut, suksien huoltoon liittyvät asiat yms. 

Sitten siihen kilpailunpäivän sisältöön. Vapaan 10km kilpailupäivänä herätyskello soi 7.30. Ennen aamupalaa käyn ulkona pienellä happihyppelyllä, jotta kroppa herää kunnolla ja aamupala uppoaa paremmin. Joskus kilpailupäivänä aamupalan syöminen saattaa olla hidasta ja vähän jopa vaikeaa. Johtuu pienestä jännittämisestä. Useimmiten kuitenkin syöminen sujuu normaalisti. Seuraavaksi tarkistetaan vielä reppu, että kaikki tarvittava on mukana. 

Kisapaikalle saavun noin 1.30 h ennen starttia. Ensimmäisenä huolehdin kilpailunumeron juomavyöhön. Sen jälkeen suuntaamme huoltomiehen kanssa testaamaan suksia. Vapaan kisassa aamulla minulla oli testissä vielä 3 paria suksia. Parhaan parin löydettyä huoltomies lähtee viimeistelemään suksea. Lähden tekemään alkuverryttelyä 45 minuuttia ennen starttia. Yleensä huoltomies tuo sukset lähtöalueelle ja sitten onkin valmis suoritukseen. Kilpailusuorituksen jälkeen on tärkeä heti vaihtaa kuivat vaatteet ennen loppuverryttelyä. Lopuksi käymme vielä huoltomiehen kanssa läpi miten sukset toimivat kilpailussa ja tehtiinkö oikea suksi valinta. Sen jälkeen nopeasti hotellille syömään ja päiväunille. Illalla on vielä ohjelmassa juoksulenkki ja lihashuolto/hieronta. Päivä on siis hyvin aikataulutettu iltaan asti. Normaalisti kaikissa kilpailuissa mennään samanlaisella sapluunalla, jos ei jotain yllättävää satu esimerkiksi kelien suhteen.

Reissusta on palattu ehjänä kotiin, vaikka paluumatkassa olikin useampi mutka.



Susanna

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kuinka minä valmistaudun kilpailuihin? - Altti Laitinen

Moi! 

Mun nimi on Laitisen Altti ja opiskelen Lapin AMK:ssa liikunnanohjaajaksi toista vuotta. Oon harrastanu Taekwon-doa kohta 11 vuotta ja kisojen perässä on tullut ravattua ympäri maailmaa vaihtelevalla menestyksellä. Mulla on käynnissä nyt eka vuosi Urheiluakatemiassa ja minua pyydettiin kirjoittamaan kisoihin valmistautumisesta, ja siitä millaisia juttuja teen saadakseni hyvän kisafiiliksen.

Kuva: Miika Moilanen

Kisapaikan tunnelman kokeminen


Varsinkin ulkomailla kisatessa, kisapaikan ja muiden kilpailijoiden näkeminen on parhaita juttuja kisareissuilla ja oon huomannu et parhaat tulokset tulee, kun pyrin vaan nauttimaan jo pelkästä kisapaikan luomasta tunnelmasta. Varsinkin ekat askeleet kehään ja ympärille kattominen on jotain aivan huikeeta. Eli sillonkun hommasta nauttii, kaikki menee niin hyvin kuin mahdollista.

Ajatukset muualle


Maajoukkueen valmentajilla on monesti ollu tapana pitää mun ajatukset jopa vielä minuutti ennen kehään menoa aivan muissa asioissa, kuin itse suorituksesta. Parhaiten mieleen on jäänyt Maailmancupin finaali 2012, kun juteltiin koutsin kanssa siitä, missä käydään illalla syömässä, vielä siinä vaiheessa ku mut kuulutettiin kehään. Se kyllä toimi ja finaalin jälkeinen illallinen onkin yks parhaista illallisista mitä muistan.

Kuva: Miika Moilanen

Musiikki


Musiikki on yks tärkeimmistä asioista valmistautumisessa, mutta oon huomannu et tuttujen ja turvallisten, ns. sytyttävien reenibiisien kuunteleminen saa aikaan sen, et alan jännittään enemmän ja ylilataudun herkästi. Siksi oon ottanu tavaksi, että ennen kisoja pyydän jotain kaveria tekemään kevyen soittolistan, jonka sisällön ne saa päättää aivan ite. Kuunnellessani niitä biisejä joudun keskittyyn niihin eri tavalla ja ajatukset ei harhaudu kilpailuun ja jännittämiseen. Harrastan myös suihkussa laulamista aina sillon ku huonekaverit ei oo paikalla.


Kuva: Miika Moilanen
Nää oli mun kikat kisoihin valmistautumiseen, kokeilkaahan iha rohkeesti!

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Terveisiä Wiconsinista ! - Sini Pyy, Kelkkahiihtäjä




Moip ja terveisiä lumisesta Wisconsinista vammaishiihdon MM-kilpailuista!

Täällä ruudun takana kirjoittelee Sini Pyy, 22-vuotias kelkkahiihtäjä Rovaniemeltä. Olen tällä hetkellä kilpailemassa MM-kilpailuissa Cablessa, keskellä Pohjois-Amerikan perämetsää. Tänne tulin pienen kiertotien kautta, sillä harjoittelin ja kilpailin Coloradon kalliovuorilla ja ParkCityssa Utahissa ennen tänne siirtymistäni. Kotiin palaan helmikuun alussa, ja sitten olisi tarkoitus palata politiikkatieteiden opiskelujen pariin.

Ajattelin näin alkuun hieman avata lajiani ja sitten kertoa ensimmäisen kilpailupäiväni tapahtumista kuvien kera.

Lajini on siis kelkkahiihto, jossa hiihdetään tasatyönnöllä hiihtokelkassa istuen. Luokkia kelkkahiihdossa on viisi, LW10-LW12, joista omani on LW11. Luokat määräytyvät toimintakyvyn mukaan, siten että mitä korkeampi luokka, sitä parempi toimintakyky. Jokaiselle luokalle on laskettu toimintakyvyn puutetta kompensoiva hyvitysprosentti, joka vähennetään omasta loppuajasta, ja näin pyritään tekemään kisasta mahdollisimman tasapuolinen kaikille urheilijoille. Oma prosenttini on 94%. Kilpailumatkoina minulla täällä MM-kilpailuissa ovat 12km, 5km ja sprintti. Aivan normaaleja kilpailumatkoja siis, ja kyllä sieltä ladulta ylämäkiäkin löytyy ojentajia polttelemaan aivan kiitettävästi.

Oma tieni kelkkahiihtäjäksi alkoi vammautumisestani 2010. Sitä ennen olin niin ikään maastohiihtäjä, ja kuuluin Lapin Urheiluakatemiaan, niin kuin nykyäänkin. Vammautumiseni jälkeen tiesin heti haluavani jatkaa hiihtoa, onhan se niin mahtava laji. Ensimmäisen oman kelkkani sain kesäkuussa 2013, ja samalla kelkalle kilpailen edelleen, vaikka alkuperäistä ulkomuotoa on muutettukin melkoisesti tiedon ja taidon lisääntyessä. Urani huippuhetki on tähän mennessä ollut valinta Sotšin Paralympialaisiin viime keväänä, sillä valinta tuli todellisena yllätyksenä näin varhaisessa vaiheessa urallani. 



Sitten siihen kisapäivään:

Sunnuntaina 25.1.2015 minulla oli siis ensimmäinen kisapäivä, ja matkana oli minulle etukäteen jännittävin, 12km. En ollut koskaan aikaisemmin hiihtänyt kelkalla noin pitkää kisaa, ja vähän takaraivossa mietitytti jaksankohan rankalla ladulla maaliin asti.  Kisa-aamuna nousin 6.30 ja aloin valmistautumaan aamupalalle. Aamupalalle on hieman matkaa majapaikastamme, ja minulla menee noin 5min kelailla sinne, joten aamulenkki hoitui samalla. Aamupalan jälkeen sujahdin kisapukuun ja hyppäsin bussiin kohti kisapaikkaa.

Kisasuksen valitsin jo edellisenä päivänä, joten suksitestejä ei minun ohjelmaani kuulunut. Kisapaikalla suuntasin kuitenkin tukikohtaamme voidekopille ja sieltä sitten valmentajamme Toni Myllylän kanssa lämmittelemään, testaamaan juottotaktiikkaa ja ottamaan tuntumaa latuun. Tässä vaiheessa lähtöön oli aikaa n.40min. Lähempänä lähtöä siirryin sitten lähtöpaikalle ja vaihdoin kisasukset alle. Kello 10.20,30 kisakello päästi minut matkaan ja siitä alkoi 52min kestävä taistelu kohti maalia. Kisa meni suunnitelmien mukaan, ja sijoituksekseni tuli 11. Paras arvokisasijoitus ja suoritus urallani, sekä ensimmäiset mc-pisteet normimatkalta, Jee!

Kisan jälkeen palasin hotellille ja kävin syömässä lounasta ja seurailin netti-tv:stä joukkuekavereideni suorituksia. Kaikki olivat eilen tyytyväisiä suorituksiinsa, eli hyvä päivä oli niin urheilijoiden kuin huollonkin osalta.
 
Illalla kävin isäni ja veljeni kanssa illallisella ja palasin majapaikkaamme vielä Sport Forumia varten, johon pääsin edustamaan Suomea Ilkka Tuomiston kanssa. Sport Forum on urheilijoiden mahdollisuus antaa oma mielipiteensä muutoksen alla olevista asioista, ja nyt asialistalla oli myös parahiihdon urheilijaedustajan valinta. Todella mielenkiintoinen tilaisuus siis, itsellänikin kun tulevaisuudessa kiinnostaisi urheilijaedustajana työskenteleminen.

Yhdeksän aikaan olinkin jo valmis unten maille, mukavasti takkatulen lämmittäessä.

Huomenna 27.1.2015 olisi edessä sitten sprintti, jota odotan kyllä innolla. Peukut pystyyn siis Suomen aikaan ilta kahdeksalta!

-Sini

(Kuvat : Miikka Pyy)


keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Mäkihyppääjä Eetu Vähäsöyrinki 6.10.2014


Morjes!

Täällä sitä taas viiletetää , nimittäin kohti Lahtea. Tänään oltii pystyssä jo kuuden jälkee, kun piti junaa vaihtaa Riihimäellä. On tuo yöjuna kätevä tapa matkustaa pitempiä matkoja. Tänään alkaa maajoukkueleiri. Käydään hyppäämässä viimeiset kesähypyt muovimäestä ennen, kun ruvetaan odottelemaan lumia.


Kello alkaa olemaan puoli kymmenen ja meikäläinen alkaa olee perillä. Yleensä tähän aikaan oon yleensä treenaamassa ennen koulua, mutta nyt aamutreeni hieman venähtää. Varsinainen leiri alkaa klo 16 mäkitreenillä, mutta pitää käydä ennen sitä pikkasen lenkillä, että saa paikkoja auki matkustamisesta.


Tämä viikko sitte vierähtääkin leirillä. Urheilun ja koulun yhdistämisessä ei ole ainakaan ollut nyt ekan kuukauden aikana ongelmia. Päivät on kyllä välillä todella pitkiä, mutta nuorenaha sitä jaksaa. Tähän väliin voi sanoa, että pitää myös muistaa lepo, lepo ja lepo. On hyvä, että Lapin Ammattikorkeakoulu ja akatemia mahdollistaa opiskelemisen ja urheilun! Mikään ei ilmaseks tule, niin kouluhommia pitää reissussa tehdä, nimittäin talvella tulee kierrettyä maailmancupia kohtuullisen paljon. Se on itellä kouluun vähä samanlainen menttaliteetti, kun urheiluun. Lenkin jälkeen tulikin luettua tulevaan tenttiin joka on syysloman jälkeen.

Kello 16 päästiinkin tositoimiin, nimittäin mäkeen. Veettii Leinosen Miken kanssa vähä pidemmät verkat juoksemalla. Tän jälkee lyhyet pumppaavat venytykset ja meidän joukkueen fyssarin ohjaamat adaptaatiot, jotta saadaan mäkeen, eteenkin ylämäenasentoon, oikeat lihakset lämpimäksi ja liikeradat kohilleen. Sitte ennen mäkeen menoo se tärkein osuus, rullaponkkarit. Näissä rullaponkkareissa mennään mäkiasentoon rullalaudan päälle liu’utaan ja tehdään mäkiponnistus vastaanottajan käsille.


Koutsit kattoo tekniikan, kun meidän fysioterapeutti ottaa ponnistuksen vastaan. Tällä kuviolla haetaan viimeinen mielikuva ennen mäkeen menoa ja yritetään korjata mahdolliset virheet jo ennen mäkeä. Fokus täytyy olla mukana mäkeen mentäessä, jotta hyppyjen laatu pysyy hyvänä, koska tässä vaiheessa kautta hyppyvarmuus/hyppyjen laatu tulisi olla kohallaan.


Illalla tehdään lihashuollot ja venytykset. Ei nimittäin meikäläinen taivu seuraavana aamuna mäkiasentoon, jos ei tule venyteltyä. Liikkuvuus on pirun tärkeää mäkihypyssä. Tän jälkee eiku unta palloo ja kohti seuraavaa leiripäivää.

- Eetu Vähäsöyrinki/Mäkihyppy